Kahvan kasaaminen

Ennen kahvan kasaamista muotoilen helaa lähellä olevan tuohipalikan. Prosessi on sama kuin alahelalla: porataan kaksi reikää, väliin jäänyt aine sahatan pois, viilataan ja muotoillaan.

Puristetut tuohipakat olivat hieman pyöristyneitä, joten tasoitin päät hiomalla. Pakat eivät kuitenkaan pysyneet yhtenä palikkana vaan irtosivat välillä toisistaan. Tämä ei sinänsä haittaa, mutta jokaiseen irralliseen palaan täytyy poratan reiät erikseen. Ideana kun oli, että kahtena isona palikkana jokaista tuohipalaa ei tarvisi rei'ittää.
Palat ovat kuitenkin pääosin ehjiä. Porasin reiät ja sahasin ylimääräisen pois.

 Hitaan viilaamisen sijasta halusi kokeilla reikien polttamista oikeaan kokoonsa, sillä viilaaminen saattaa repiä tuohta. Polttotyökaluna käytin vanhaa kulunutta mikroviilaa, jonka kuumensin hehkuvaksi puhaltimella ja poltin tuohipalojen reiät oikean kokoisiksi.

Jostain syystä tuohet irtoilivat taas toisistaan. Nyt kasattavia paloja olikin 11 kolmen sijaan.
Jotta väliin ei jäisi rakoja, laitan jokaisen palan väliin yhden irrallisen tuohipalan tiivistykseksi.

Kaikki osat valmiina kasaukseen.

Veitsen kaikki osat ovat nyt valmiia ja kahvan kasaaminen sekä niittaus voidaan aloittaa. Terä kiinnitetään tiukasti viilapenkkiin ja kaikki osat asetetaan paikoilleen oikeassa järjestyksessä.

Kaikki osat ovat nyt tiiviisti aseteltu. Jotta kahvan pysyy kasassa, täytyy ylähela niitata paikoilleen. Helan yläpuolelle jäänyttä ruodon päätä viilataan kunnes sitä on esillä vain noin 2mm

 
Ruodon pää vasaroidaan pallopäävasaralla, jolloin teräs levittyy sienen muotoiseksi ja puristaa helan kahvaa vasten.

Niittaus hiotaan pikaisesti, jotta nähdään kuinka hyvin niittaus onnistui.

Niittaus on tiivis ja väliin ei jäänyt rakoja.

Tuohikahvan valmistelu

Tuohen kerääminen ja valmistelu ovat työlästä ja aikaavievää puuhaa. Kun sopiva määrä tuohta on kerätty, se täytyy kuivattaa. Olen pitänyt tuohet kirjojen välissä, joilloin ne ovat saaneet rauhassa kuivua ja pysyvät suorina. Ilman tukea tuohet käpristyvät rulliksi ja hajoavat suoristaessa.

Tuohta kannattaa kerätä arvioitua enemmän, sillä osa saattaa olla vaurioitunutta tai hajota käsitellessä. 

Tuohen ulkokerroksessa on erittäin ohut paperimainen kerros. Tämä kerros on poistettava, sillä tuohipalat kiinnitetään myöhemmin yhteen ja epäpuhtaudet hankaloittavat kiinnittymistä. Kerros poistetaan veitsellä raaputtaen.

Puhtaat tuohet leikataan saksilla soiroiksi sopivan kokoista viivoitinta apuna käyttäen.

Tämän jälkeen soiroista leikataan saman kokoisia paloja riittävä määrä kahvaa varten.

Perinteistä tuohipuukkoa tehdessä molemmat helat muotoillaan karkeasti ja tuohet kasataan suoraan ruodon ympärille, jolloin kahvaa muotoillessa molemmat helat muotoutuvat lopulliseen muotoonsa. Tässä veitsessä alahela on kuitenkin jo hiottu valmiiksi, enkä halua helan muodon kärsivän hionnassa. Tämän vuoksi joudun kasaamaan kahvan kolmessa osassa, jolloin voin työstää eri osia erikseen.
Ensimmäinen osa koostuu noin kahdeksastatoista palasta, jotka liimaan kiinni puulimalla. Tämä pala tulee vasten alahelaa. Toinen osa kattaa kahvan keskiosan ja kolmas lopun kahvasta ylähelan kanssa.
Kahvan 2. ja 3. osa kasataan paketeiksi ja molemmat pidetään puristuksissa ruuvipuristimilla.

Pienet puupalat pitävät tuohipakettien päädyt tasaisina.

Puristetut tuohipaketteja lämmintetään uunissa n. 30 minuuttia 100 asteessa.

Lämmittämisen ja puristuksen tarkoituksena on tiivistää tuohet. Tiivis tuohi kestää paremmin käyttöä sekä estää lian ja kosteuden kertymistä kahvaan. Lämmittäminen tuo myös esiin tuohen luonnollisen pihkan, joka kiinnittää tuohilaput toisiinsa. 

Syy miksi en kasaa koko tuohikahvaa puuliimalla on siksi, että tuohikahvaan on myöhemmin mahdollista tehdä sorkoupotusta. Sorkoupotus tarkoittaa ohuiden metallisoirojen painamista tuohen sisään, jolloin kahvaan voidaan ikään kuin kirjoittaa tai piirtää metallisia kuviota. Eli jos haluan joskus tehdä kahvaan sorkoupotusta, on liiman käyttöä vältettävä, sillä se hankaloittaa metallisoirojen upottamista.

Kahvan kolme osaa ovat nyt kasattu palikoiksi. Jäljellä on enää 1. osan muotoilu, jonka jälkeen tuohipalikat ja ylähela voidaan kasata ja niitata yhteen.

Ylähela

Koivuntuohikahvaan tarvitaan aina ylähela, jotta koko paketti pysyisi kasassa. Ylähelan teen myös messingistä, mutta tällä kertaa 10 mm paksusta palasta. Tämä antaa hieman vastapainoa terälle ja alahelalle, jolloin veitsi on tasapainoisempi.
Aloitan leikkaamalla 25 mm x 30 mm x 10 mm kokoisen aihion.

 Tämän jälkeen prosessi on sama kuin alahella. Terän ruotoa apuna käyttäen merkitsen tussilla alueen, johon ruodon reiät porataan.

Ruodon leveys ja paksuus merkataan hela-aihioon.

 Merkkausten perusteella aihioon porataan reiät ja väliin jäänyt aine sahataan pois metallilehtisahalla.

Aukko viilataan varovasti ruotoon sopivaksi, kunnes ruoto mahtuu helan läpi tietyn verran. Toisin kuin alahelan kanssa, ylähelan on istuttava ruotoon väljästi,jotta kahvan niittaaminen kiinni onnistuu.

Alahelan muotoilu tapahtuu myöhemmin kahvan muotoilun yhteydessä.

Alahela

Terä on nyt valmis eli vaikein ja tärkein vaihe on suoritettu. Terästä tuli mielestäni hyvinkin alkuperäisten suunnitelmien mukainen pieniä muutoksia lukuun ottamatta, mutta nämä ovat osa tuotteen kehittelyä ja parantelua prosessin aikana.

Kahvan rakentaminen aloitetaan helan valmistamisesta. Helaksi sopivia aineita on monenlaisia metalleista luihin ja sarviin. Helojen tehtävänä on toimia koristeena, yhdistää terä kahvaan ja vahvistaa kahvaa, etenkin päiden helposti vaurioituvia kulmia.

Veitsen terää lähimpänä olevaa helaa kutsutaan alahelaksi. Syy tähän on se, että veitsiä ja puukkoja tarkastellaan usein ylösalaisin eli terän kärki osoittaa alas, jolloin helat nimetään ylhäältä alas. Valmistan alahelan 5 x 25 x 60 mm kokoisesta palasta messinkiä. Messinki on loistava helamateriaali, sillä sitä on helppo työstää ja se on väriltään kauniin kultainen.

Ensimmäisenä tehtävänä on ruodolle sopivan reiän tekeminen. Terän ruotoa apuna käyttäen hela-aihioon merkataan reiän pituus ja leveys.

Merkkausten perusteella hela-aihioon porataan kaksi reikää.

Kaksi läpi porattua reikää yhdistetään sahaamalla väliin jäänyt materiaali pois.

Karkeasti sahattu reikä viilataan oikeaan kokoonsa pienillä mikroviiloilla.

Helaa sovitetaan ruotoon viilauksen edetessä. Viilaamista jatketaan kunnes helaa asettuu ruodon ympärille lähelle terän olkapäitä.

Kun helan reikä on viilattu lähelle oikeaa kokoonsa, voidaan se asettaa paikalleen pakottamalla. Terä kiinnitetään viilapenkkiin kärki alaspäin ja hela asetetaan ruodon ympärille. Jämäkkä teräsputki asetetaan helan päälle ja putken toista päätä vasaroimalla hela pakoteaan kohdilleen. Vasaroinnista vääntynyt hela suoristetaan ja pakotus toistetaan kunnes hela istuu tiiviisti paikoillaan.

Päätin antaa helalle hieman pintakuviointia, jotta se ei näyttäisi pelkältä tasaiselta palalta messinkiä. Vasaroitu pinta on yksinkertainen ja kaunis kuviointi, joka on helppo tehdä. Helan pintaa vasaroidaan pienellä pallopäävasaralla, kunnes pinta on täynnä pieniä lommoja.

Viilapenkkiin kiinnitetty tasapäinen vasara toimii hyvin pienenä alasimena.

Vasaroidessa hela vääntyy hieman mutta se pakotetaan takaisin kohdilleen. Hela asetetaan terään ja merkataan tussilla helan muoto, joka tässä tapauksessa on kapea ovaali.

Ylimääräinen aine poistetaan ensin karkeasti sahaamalla ja siistitään hiomalla.

Lopuksi helan alapuoli ja sivut hiotaan käsin hienommaksi ja kiillotetaan hiomalaikalla.

Veitsi alkaa jo hiljalleen rakentua. Jäljellä on enää ylähelan valmistaminen ja tuohikahvan kasaaminen. Tähän asti kaikki on sujunut ja onnistunut hyvin. Jotkin pienet asiat olisivat kuitenkin voineet mennä paremminkin, kuten karkaisurajan sijainti. Omasta mielestä raja voisi olla muutaman millin lähempänä selkää ja jättää terään enemmän karkaistua aluetta. Lisäksi helan istuttamisen olisi voinut hoitaa ennen viimeistelyhiontaa, sillä terän olkapään ja ruodon tyvessä on nähtävissä teräksen hieman levittyneen kun hela on väkisin vasaroitu ruodon ympärille. Nämä ovat kuitenkin vaatimattomia vikoja terän toimivuutta ajatellen ja usein sellaisia, joista vain itse terän tekijä vainoharhaisesti huolestuu.

 

Käsinhionta, hapotus ja viimeistely

Koko lämpökäsittelyprosessi on nyt suoritettu, joten on aika hioa terä kiiltäväksi. Joudun tämän vaiheen tekemään käsin, sillä en omista hienoja hiomanauhoja koneisiini. Terän hiominen käsin ei ole mahdottomuus mutta vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä.
Terä kiinnitetään puristimella kapeaan puulautaan, joka on taasen ruuvattu kiinni työpöytään. Hiomiseen tarvitaan hiomapaperia eri karkeuksilla, tasainen puukapula ja öljyä.

Öljyn tarkoituksena on toimia voiteluaineena ja estää hiomapaperia tukkeutumasta.

  Hiomapaperi kääritään tiukasti puukapulan ympärille pitäen sitä sormilla paikallaan. Öljyä levitetään terälle pieni määrä ja aloitetaan hionta. Aloitan 100 karkeudella, jotta saisin isommat naarmut pois.

 Kun koko alue on hiottu, vaihdan 180 karkeuteen.

Sama vaihe toistuu. Kaikki edelliset naarmut hiotaan pois ennen hienompaan paperiin vaihtamista. 180:n jälkeen 320 karkeus.

Terästä voidaan jo nyt nähdä raja kovan ja pehmeän alueen välillä.

320:n jälkeen 600.

Päätän hionnan 800 karkeuteen. Tässä vaiheessa käytän korkkipalaa hiomatukena, jotta lopputulos olisi siisti.

Palkoa ja muita pieniä kohtia ei tietenkään saa unohtaa.

Hiomapaperit kuluvat nopeasti ja uutta on koko ajan vaihdettava tilalle. Roskakori täyttyy aina nopeasti kuluneista papereista vaikka kyseessä olisikin pieni terä.

Hionnan jälkeen terä kiillotetaan hiomalaikalla. Aluksi käytän kovaa laikkaa hiomatahnalla kiillotukseen ja sen jälkeen puhdistan terän pehmeällä puuvillalaikalla.

Pehmeä ja pörröinen puuvillalaikka on viattoman näköinen, mutta itseasiassa se on kaikista verstaan laitteista vaarallisin ja sitä käyttäessä on oltava varuillaan. Nopeasti pyörivä laikka hotkaisee terän helposti käsistä ja heittäää sen takaisin suurella nopeudella aiheittaen vakavia vammoja.

Kiillotuksen jälkeen terä hapotetaan, jotta karkaisussa luotu karkaisuraja saataisiin täyteen loistoonsa. Hapottamiseen voidaan käyttää monenlaisia myrkkyjä, mutta itse tykkään käyttää kiehuvaa etikkaa, sillä se ei ole niin vaarallista kuin muut hapot.
Etikkaa kaadetaan kattilaan sopiva määrä ja kuumennetaan kiehuvaksi.

Kiehuva etikka kaadetaan sopivaan astiaan (perunalastupurkki toimii hyvin) ja terän annetaan olla etikkassa noin 6 minuuttia.

Etikkaa olikin odotettua vähemmän, joten jouduin pitämään purkkia hieman vaakatasossa.

Tämän jälkeen terä putsataan kevyesti hanaveden alla teräsvillan avulla. Kun terä on puhdas, terää uitetaan kiehuvassa etikassa toiset 6 minuuttia. Hapotuksen jälkeen terä putsataan uudestaan teräsvillalla ja vedellä kunnes terässä on tumma titaaninharmaa sävy.

Viimeinen kiillotus tehdään hankaamalla terää kevyesti käsin hiomatahnalla.

Hionnan ja puhdistukseen jälkeen terän karkaisuraja eli hamon näkyy selvänä viivana.